Jos tämä kirja pitäisi tiivistää kahteen virkkeeseen, ne voisivat kuulua seuraavasti: Itsensä omalla työllään elättävien aika on ohi. Tottukaa siihen.

Näinkö tosiaan on? Kapitalismi ei ollut koskaan kaikkea hyvää kaikille tuottava riidaton menestystarina. Työttömyys on aina kulkenut sen mukana, siinä kuin tuotannon koneet ovat jokainen vuorollaan päätyneet museokaluiksi. Parhaat jopa koskaan tuotannossa käymättä tai jopa valmistajansa pihasta lähtemättä.

Niinikään hyvinvointivaltiosta on puhuttu sitä enemmän kuin mitä huonommaksi ja harvemmaksi tarjoamansa suoja kävi. Voi jopa sanoa, että tänään kaikkien yhtäläinen ihmisarvo ja toimeentulon turva esimerkiksi työttömyyden aikana on kyseenalaistettu. Mutta kuka siitä välittää, jos itsellä tai läheisillään menee hyvin? Ainakin vielä.

Työttömyysteollinen kompleksi on kirjana epämukavan suoraa puhetta suomalaisen työvoimapolitiikan todellisuudesta ajassa, jossa hyvinvointivaltioon enää lähinnä ohimennen viitataan ja täystyöllisyydestä ei edes puhuta. Salaliittoko? Tuskinpa. Ihan selkeää ja järkeenkäypää inhimillistä toimintaa, jossa vain se taisi unohtua, että niinsanottu yhteiskunta on muuten me kaikki yhdessä. Ja että on yhteisestä tahdosta kiinni, että kuinka yhteiskunnan tai meidän käy. Myös tulevaisuudessa.