Siuntio on ollut suurten vastakohtien seutua: viikinkien ja hämäläisten riitamaata, korskeiden kartanoherrojen ja aatelisvallan alle alistettujen talonpoikien kotiseutua ja ruotsinkielinen rannikkopitäjä, jossa Aleksis Kivi loi 1860-luvulla suomenkielistä kansalliskirjallisuutta.

Vuoden 1918 kansalaissodan dramaattisia tapahtumia pohjustivat Siuntiossa jyrkät luokkaerot, jotka alkoivat tasoittua torpparivapautuksen jälkeen. Luokka- ja kielierojen sijaan Siuntien halkoi toisen maailmansodan jälkeen rautaesirippu, joka erotti kunnan eteläosan Neuvostoliitolle vuokrattuun Porkkalan tukikohta-alueeseen ja teki Siuntion pohjoisosasta liikenteellisesti eristynyttä rajaseutua.

Kun Siuntion kunta sai eteläosansa takaisin vuonna 1956, asemanseudusta alettiin kehittää johdonmukaisesti uudenaikaista kuntakeskusta, jonne keskittyivät vuosikymmenten saatossa niin kunnallispalvelut, liike-elämä kuin asutuksen painopistekin. Samoina vuosikymmeninä Siuntion väestöpohja ja elinkeinorakenne mullistuivat läpikotaisin.