Satavuotinen lehtisota
458 kr
458 kr
På lager
Ma., 12 mai - fr., 16 mai
Sikker betaling
14 dagers åpent kjøp
Selges og leveres av
Adlibris
Produktbeskrivelse
Uusi Suomi ja Helsingin Sanomat edeltäjineen olivat kauan johtavat suomenkieliset sanomalehdet, joiden keskeinen ”satavuotinen lehtisota” päättyi 1991 Suomettaren perillisen lopettamiseen. Uusi Suomi elpyi tosin 2007 verkkolehtenä.
Satavuotinen lehtisota kuvaa kilpailua ensi sijassa US:n näkökulmasta, mutta vertaillen ratkaisuja jatkuvasti HS:n toimiin. Kehitystä rinnastetaan myös muihin Pohjoismaihin - ennen muuta vastaavaan kilpailuun Tukholmassa Dagens Nyheterin ja Svenska Dagbladetin kesken.
Teos kertoo mm. valtapeleistä US:ssa. Lähes kaikki sen päätoimittajat erotettiin dramaattisesti, samoin useimmat toimitusjohtajat. Lehden kulttuuriosastossa kuohui etenkin 1960-luvulla. Politiikka keikutti lehteä vähän päästä - milloin Kansallisen Kokoomuksen oikealta, milloin vasemmalta laidalta. 1970-luvulla jopa monet mainostajat karttoivat ”toisinajattelijaksi” leimaantunutta lehteä poliittisista syistä. US:n pelasti sitten radikalismista pelästynyt elinkeinoelämä vielä 15 vuodeksi.
Esiin nousee kiintoisia henkilöhahmoja, kuten radikaaleille ärhennellyt V.A. Koskenniemi, modernin kulttuurijournalismin avaaja Annamari Sarajas, Suomen ensimmäinen ei-kommunistinen Moskovan-kirjeenvaihtaja Aarne Tanninen tai värikästyylinen liikemies Heikki Tavela.
Yrjö Klipin taittamassa teoksessa on runsas kuvitus sekä liitteinä kattavasti tilastoja ja graafeja.
Jyrki Vesikansa (s. 1941) on työskennellyt mm.
Uuden Suomen päätoimittajana ja julkaissut monia historiateoksia. Hän on saanut muun muassa Valtion lehdistöpalkinnon.

Artikkel nr.
566f99bf-fba7-4a83-a7ab-a0e75fd82449
Satavuotinen lehtisota
458 kr
458 kr
På lager
Ma., 12 mai - fr., 16 mai
Sikker betaling
14 dagers åpent kjøp
Selges og leveres av
Adlibris
Lignende toppselgere

Øreputer for Bose QuietComfort - QC35/QC25/QC15/AE2 Hodetelefoner Svart
99 kr
4,5
torsdag, 15 mai

4-Pak - Tesla Senterkopper - Bil Svart/silver
129 kr
4,5
mandag, 2 juni

Anti-snork Bånd / Magnetiske Plaster - Stopper snorking
149 kr
torsdag, 15 mai

Sangean MMR88 sveivradio med lommelykt, solcelle, USB, gul/svart
1 169 kr
fredag, 16 mai

Luftrenseenhet - Renser / Saniterer luften - 20,000 mg/h
599 kr
4,4
torsdag, 15 mai

-7 %
INF TYPE-C Dual SD/TF-kortleser for rask dataoverføring 0
99 kr
Tidligere laveste pris:
107 kr
3,4
onsdag, 14 mai

Sony
Sony | Playstation® 5 Slim (Digital-versjon) - Spillekonsoll - 1TB SSD NVme - Wi-Fi/LAN - Hvid
5 915 kr
4,6
fredag, 9 mai

-2 %
Trådløs CarPlay-adapter 2025
449 kr
Tidligere laveste pris:
459 kr
3,7
torsdag, 15 mai

4-Pak - BMW Senterkopper - Bil 68 mm
129 kr
4,3
fredag, 30 mai

-11 %
Universalfjernkontroll BN59-01312A for Samsung Smart 4K LED Svart No Voice
129 kr
Tidligere laveste pris:
145 kr
3,6
mandag, 19 mai
Anbefalinger til dig

Plenlufter - Piggsko for å lufte plenen
269 kr
4,0
torsdag, 15 mai

RCA til HDMI Converter 1080p - Adapter
139 kr
4,4
torsdag, 15 mai

SERO Apple Macbook magsafe 2 lader, 60W - for Macbook Pro 13" m. Retina skjerm Hvit
349 kr
4,2
mandag, 12 mai

Batteri Varta Longlife Power LR03/AAA 18 pk
89 kr
4,8
tirsdag, 13 mai

Toppik
Toppik - 27,5g - Dark Brown - Mørkebrun
285 kr
4,1
onsdag, 14 mai

Vileda
Microfiberklud PVAmicro 38x35cm grøn,5 stk/pk
314 kr
Tidligere laveste pris:
315 kr
5,0
tirsdag, 13 mai

2-Pak - Lader for iPhone - Hurtiglader - Adapter + Kabel 20W USB-C
199 kr
3,7
torsdag, 15 mai

Universallader for Garmin klokker Svart
89 kr
4,2
onsdag, 14 mai

PS4-kontroller DoubleShock Wireless
349 kr
5,0
fredag, 16 mai

4-Pak - Volkswagen VW Senterkopper - Bil 65 mm
129 kr
4,1
tirsdag, 27 mai