Nykyiset vaihtoehtohoidot kehittyivät vasta 1800-luvulla, kun uudet luonnontieteet, kemia ja fysiikka tulivat tärkeäksi osaksi lääketiedettä. Muusta entisestä parantajatraditiosta kehittyivät vaihtoehtohoidot. Ne puolestaan jakaantuivat kahtia, manuaaliseen (käsittelyhoitoihin) sekä pääasiassa taikauskoon perustuvaan parantamiseen.

Tietämys käsittelyhoidoista kuten hieronnasta on hyvin vanhaa, mutta siitä on säilynyt painettua tekstiä uskomattoman vähän. Käsittelyhoitojen käytön on täytynyt olla hyvin merkittävää, sillä vielä nykyäänkin erilaiset käsittelyhoidot ovat tärkeä osa nykylääketiedettä. Ja ne tehoavat.

Ikivanha ”samanlaisuusperiaate” oli aivan luonnollinen ja sen aikaiseen tietämykseen pohjautuva looginen ajattelutapa aikana, jolloin luonnontieteitä ei tunnettu. Pidän sitä luontevana ikivanhana pohdintana, jossa on oma logiikkansa, joskin nykyaikaisen käsityksen mukaisesti väärä.

Mielestäni ikävin hoidoissa käytetty ajattelutapa oli esoteerisuus, joka on voimissaan nykyäänkin. Se viittaa ajatteluun, jossa päätökset perustuvat mielen ailahduksiin. Usein esoteerisessa hoidossa viitataan mystiseen kokemukseen, joka saadaan potilasta hoidettaessa.

Kirjoitustaidon keksimisen jälkeen lääkekasvit on merkitty muistiin heti ensimmäisissä egyptiläisissä, mesopotamialaisissa sekä intialaisissa teksteissä. Ne olivat kuitenkin sivuosassa, sillä ainakin yhtä merkittäviä olivat taikamenot ja loitsut.

Entisajan parantajien ehkä voimakkain ase olivat nosebo ja plasebo. Ne herättivät kylien väessä pelkoa ja antoivat poppamiehille arvovaltaa ja vallan omissa yhteisöissään jopa määrätä elämästä ja kuolemasta.

Kirja on tarkoitettu oppikirjaksi lääkärien ja sairaanhoitajien koulutukseen sekä viihteeksi.