Hoilotinpojan muistama ensimmäinen evakkotaipaleen lopussa oleva elinympäristö oli suopellon reunan heinälato Hankasalmen pitäjän Sauvamäen kylässä vuonna 1946.

Perhe asui kesän maapohjaisessa ladossa yhdessä pääskysten kanssa, jotka toivat viserryksellään iloa muutoin ankeaan elämään. Varsinkin silloin, kun äiti keitti soppaa ladon ulkopuolisella ikiaikaisella kolmen kiven nuotiolla.

Olihan se ihanaa katsella ja kuunnella näin läheltä nyt jo harvinaista ruokaseuraa, sekä illan tullen nukahtaa heinien päälle l uonnon äänien siivittämänä.

Tästä ympäristöstä alkoi Hoilotinpojan ponnistelu elämässä katse suunnattuna ylös korkeuksiin. Sieltä olen saanut aina siunauksellisen avun elämäni vaelluksella.