
Aivokirurgin muistelmat
5,0
(2)
5,0
(2)
411 kr
411 kr
On., 14 mai - fr., 16 mai
Sikker betaling
14 dagers åpent kjøp
Selges og leveres av
Adlibris
Produktbeskrivelse
Maailmankuulun neurokirurgin kiehtova elämäntarina.
Juha Hernesniemi kertoo avoimesti, millaista on olla yksi parhaista maailman stressaavimmassa ammatissa ja mikä oli menestyksen hinta.
Juha Hernesniemi nosti työuransa aikana Helsingin yliopistollisen sairaalan aivokirurgian kansainväliseksi mekaksi. Poikkeuksellinen kunnianhimo ja jatkuva halu kehittyä paremmaksi veivät pienen pohjalaiskylän pojan maailman huipulle. Elämäkerrassaan Hernesniemi kertoo avoimesti kovista oppivuosistaan ja lääkärintyöstään Suomessa, mutta myös eri puolilla maailmaa, Floridasta Nepaliin ja Kiinaan. Hän avautuu uransa huippuhetkistä ja pohjakosketuksista, armottomasta kilpailusta sekä hämmästyttävistä ja traagisistakin potilastapauksista, joita hän ei koskaan unohda.
Juha Hernesniemi (s.1947) on 50-vuotisen uransa aikana suorittanut yli 16 000 aivoleikkausta. Hernesniemelle myönnettiin ensimmäinen arkkiatri Risto Pelkosen palkinto Tampereen lääkäripäivillä maaliskuussa 2007. Perusteluissa Hernesniemeä kuvailtiin hyväksi lääkäriksi, ”joka on merkittävästi edistänyt lääkärin työn tiedollista ja taidollista sekä ihmisläheistä osaamista”.
Artikkel nr.
52495632-b4c8-4d33-b29d-f4eb831ca5c2
Kundevurderinger
Anneli Ylönen
2 år siden
Minulla on Juhan kanssa omakohtainen kokemus omaisensa kirja täydentää hyvin hänen persoonallisuutta ja työasennetta potilaiden hyväksi. Paras kohtaaminen lääkäri.Potilaan ja perheen tuki oli parasta mahdollista jo uran alkuvaiheilla. Hyvin rehellinen kuvaus työelämästä.
Eikku59
3 år siden
Olin viikon lomalla Italiassa ja ostin kirjan matkalukemiseksi. Aloitin lentokoneessa, jatkoin hotellissa ja rannalla. Koska päivällä oli paljon muutakin ohjelmaa, odotin iltoja, jotta pääsen taas lukemaan. Aihe alue on itselleni melko tuttu, olen joskus nuorena työskennellyt Töölön sairaalassa ja olen silloin tavannut kirjoittajan. Kirja oli hyvin ymmärrettävästi kirjoitettu, vaikka aihe, neurokirurgia on vaikea. Pidin siitä, että Hernesniemi oli kirjan itse kirjoittanut, eikä kukaan ammattikirjailija. Saatoin kuvitella, että se oli kirjoitettu suoraan sydämestä, kaunistelematta asioita. Tapausselostukset olivat erittäin mielenkiintoisia, etenkin Virolaisen tytön tarina kosketti. Paras lukemani kirja pitkään aikaan ja täysin faktaa. Sisareni halusi lainata kirjani, heti kun olin viimeisen lauseen lukenut.
Aivokirurgin muistelmat
5,0
(2)
5,0
(2)
411 kr
411 kr
On., 14 mai - fr., 16 mai
Sikker betaling
14 dagers åpent kjøp
Selges og leveres av
Adlibris
Lignende toppselgere

Øreputer for Bose QuietComfort - QC35/QC25/QC15/AE2 Hodetelefoner Svart
99 kr

4-Pak - Tesla Senterkopper - Bil Svart/silver
129 kr

Anti-snork Bånd / Magnetiske Plaster - Stopper snorking
149 kr

Sangean MMR88 sveivradio med lommelykt, solcelle, USB, gul/svart
1 169 kr

Sony | Playstation® 5 Slim (Digital-versjon) - Spillekonsoll - 1TB SSD NVme - Wi-Fi/LAN - Hvid
5 945 kr

Rengøringsklud, Vileda PVAmicro, 38x35cm, rød
297 kr

Rengøringsklud, Vileda PVAmicro, 38x35cm, blå
298 kr
Tidligere laveste pris:
314 kr

Microfiberklud PVAmicro 38x35cm grøn,5 stk/pk
298 kr
Tidligere laveste pris:
315 kr

INF TYPE-C Dual SD/TF-kortleser for rask dataoverføring 0
99 kr
Tidligere laveste pris:
107 kr

Luftrenseenhet - Renser / Saniterer luften - 20,000 mg/h
599 kr
Anbefalinger til dig

Universalfjernkontroll BN59-01312A for Samsung Smart 4K LED Svart No Voice
129 kr
Tidligere laveste pris:
145 kr

SERO Apple Macbook magsafe 2 lader, 60W - for Macbook Pro 13" m. Retina skjerm Hvit
349 kr

Toppik - 27,5g - Dark Brown - Mørkebrun
285 kr

Plenlufter - Piggsko for å lufte plenen
269 kr

Universallader for Garmin klokker Svart
89 kr

Shark FlexStyle 5-in-1 style & hårtørrer - Champagne Sjampagne
2 528 kr

2-pakning iPhone 11 altskjermbeskytter i herdet glass
79 kr

PS4-kontroller DoubleShock Wireless
349 kr

4-Pak - BMW Senterkopper - Bil 68 mm
129 kr

10x Premium hjørnebeskyttelse og kantbeskyttelse for barn
146 kr