Vaikeneminen on saksalaisen kirjallisuuden uuteen polveen kuuluvan Kathrin Gerlofin (s. 1962) kuvaus ihmiselämästä tarinoina, joita me kerromme itsellemme ja toisillemme.

Teoksen päähenkilö on nainen, joka muuttaa maaseudulle viimeistelläkseen väitöskirjansa. Sieniretkellä hän kohtaa kiehtovan miehen, joka alkaa kertoa hänelle omalaatuisia tarinoita elämästä. Ovatko miehen syyllisyyttäkin kuvaavat tarinat tosia vaiko ainoastaan hyvin kerrottuja? Entä miten kuulijan kyky kuunnella tarkasti rakentaa noiden ihmeellisten tarinoiden sisältöä?Mitä meille tapahtuu, kun meille ei kerrota enää tarinoita? Entä kun kaikki omat tarinamme on jo kerrottu? Merkitseekö hiljaisuus jokaisen ihmiskohtalon loppua?