Penkki, puu ja puistotie
449 kr
449 kr
På lager
On., 15 jan. - ti., 21 jan.
Sikker betaling
14 dagers åpent kjøp
Selges og leveres av
Adlibris
Produktbeskrivelse
Maaseutu ei pystynyt enää 1960-luvulla tarjoamaan väelle riittävästi työtä. Käynnistyi valtava muuttoliike ja satojatuhansia ihmisiä lähti Ruotsiin paremman elämän perässä. Koska arvokasta työvoimaa ei haluttu menettää muualle, oli tarpeen käynnistää asuntotuotanto ripeästi myös Suomen kaupungeissa. Alkoi kiivas aluerakentamisen aikakausi.
Asuinrakennusten, uusien koulujen, liikuntapaikkojen ja terveyskeskusten pihat työllistivät puutarha-alan osaajia. Ja osaamattomiakin. Työselitykset olivat harvinaisia tai puutteellisia. Valvonta, moraali ja laaduntarkkailu saattoivat jäädä kiireessä vähemmälle huomiolle ja unohtua joskus jopa kokonaan.
Työntäyteiset päivät seurasivat toisiaan. Tahoillaan uurastavat vastuulliset viheralan yrittäjät halusivat hoitaa urakkansa hyvin vauhdista huolimatta. He kokivat vallitsevan tilanteen villiksi ja ammattitaitonsa arvostuksen olemattomaksi. Joulukuussa 1969 hengenheimolaiset kohtasivat toisensa Puutarharakentajat ry:n kokouksessa Lahdessa. He pohtivat olisiko oikea hetki perustaa yrittäjien oma etujärjestö viherrakentamista varsinaisena liiketoimenaan harjoittavien yritysten kesken ja kokoontuivat uudestaan asian tiimoilta vielä saman kuukauden aikana.
Tämä oli perustavaa laatua oleva päätös ja kaukonäköisyydessään merkittävä koko viheralan kehittymiselle Suomessa. Yhdistyssopimusasiakirjat allekirjoitettiin 13.1.1970. Viheraluerakentajat ry oli syntynyt.
Julkaisemme tämän kirjan kunnianosoituksena niin yhdistyksen perustajille kuin kaikille viheralan konkareille ja alan kehitykseen vaikuttaneille. Toimikoon se myös innoittajana nuorelle polvelle, uusille viheralan yrittäjille ja työntekijöille.
Kirja vie sinut halki VYRA:n vuosikymmenten.

Artikkel nr.
681e1441-8b9f-4fe0-aa9e-88d255da360b
Penkki, puu ja puistotie
449 kr
449 kr
På lager
On., 15 jan. - ti., 21 jan.
Sikker betaling
14 dagers åpent kjøp
Selges og leveres av
Adlibris
Lignende toppselgere
Generic
Øreputer for Bose QuietComfort - QC35/QC25/QC15/AE2 Hodetelefoner Svart
99 kr
4,5(710)
mandag, 20 jan.
Maaleo
Dobbeltsidige tusjer/penner - 168 stk. MAALEO 24101
399 kr
5,0(1)
torsdag, 30 jan.
INF
Universallader for Garmin klokker
83 kr
Tidligere laveste pris:
90 kr
4,3(262)
fredag, 17 jan.
Generic
2-Pak - iPhone Lader Adapter+Kabel 20W USB-C Hurtiglader
199 kr
3,7(501)
mandag, 20 jan.
INF
INF Sklisikker beskyttelse / brodder for sko med 18 stålpigger (L)
216 kr
4,5(20)
torsdag, 16 jan.
Megabilligt
Galaxy Lamp - Nebula Star -projektoren med fjernkontroll
499 kr
Tidligere laveste pris:
909 kr
3,9(26)
mandag, 20 jan.
KIRKLAND
6x60ml = 360ml - Kirkland Extra Strength 5% Men Hair Regrowth 60ml Hair Loss
1 290 kr
5,0(5)
fredag, 17 jan.
Odin
Titan Silikon Til Tredemølle 100ml
149 kr
Tidligere laveste pris:
349 kr
5,0(4)
fredag, 17 jan.
INF
INF Tilbehør Roborock S6/S60/S65/S5 Max/T6, 20 deler
289 kr
Tidligere laveste pris:
383 kr
3,3(22)
torsdag, 16 jan.
J&EL
J&EL Gulvovn 2000W Hvit 2.0
199 kr
Tidligere laveste pris:
599 kr
mandag, 13 jan.
Anbefalinger til dig
Nördic
NÖRDIC 192kHz DAC Digital til Analog Converter SPDIF Toslink til Analog Stereo RCA L/R
350 kr
4,1(12)
fredag, 17 jan.
Generic
2-Pak - PS4 Kontroll DoubleShock for Playstation 4 - Trådløs
549 kr
4,4(7)
mandag, 20 jan.
Northix
UV-lampe for gellakk - bevegelsessensor - 48 w
249 kr
4,8(17)
onsdag, 15 jan.
INF
INF AirTag-holder, 2 stk. Flerfarget
86 kr
4,1(39)
fredag, 17 jan.
Toppik
Toppik - 27,5g - Dark Brown - Mørkebrun
285 kr
Tidligere laveste pris:
379 kr
4,4(11)
fredag, 17 jan.
Generic
RCA til HDMI Converter 1080p - Adapter
129 kr
4,4(15)
mandag, 20 jan.
INF
INF Babymonitor med kamera 2.4G-overføring, 2-veis lyd, infrarødt nattsyn
798 kr
Tidligere laveste pris:
1 043 kr
5,0(3)
torsdag, 16 jan.
Megabilligt
Sovende hodetelefoner - Hodebånd og øyemaske med Bluetooth -hodetelefoner
249 kr
Tidligere laveste pris:
299 kr
3,9(20)
mandag, 20 jan.
INF
INF Tilbehør til Roborock S5/S6 modeller 7 deler
181 kr
Tidligere laveste pris:
221 kr
4,2(48)
torsdag, 16 jan.
Mobil o Teknik
Elektrisk babyneglefil - fra nyfødt til småbarn
199 kr
4,0(5)
tirsdag, 21 jan.