Päivi Virtanen luotsasi 1970-luvulla omanlaistaan Tuusulanjärven taiteilijayhteisöä. Liekki-kerhossa moni yksinäinen ihminen sai esittää oppimiaan ja keksimiään lauluja ja runoja, jotka Virtanen kirjasi muistiin. Hän tutustui myös kaatopaikan ihmisiin, rappioalkoholisteihin. Hän kiersi vanhainkodeissa ja sairaaloissa, mielisairaaloissakin, tapaamassa niitä, jotka kaikki olivat unohtaneet. Monet olivat tulleet Suomeen emigrantteina, vailla kunnollista suomen kielen taitoa. Heistä Virtanen on kirjoittanut pieniä muotokuvia.

Yhtenä juonteena teksteissä kulkee Tuusulanjärven soutelijan ja löytöretkeilijän oma elämä, rakkaiden menetykset sekä luja yhteys luontoon ja uskontoon.