Yhtäkkiä muistin valkean tyhjän huoneen
jota kaipasin lapsesta saakka.
Siellä olisi helmenharmaa lankkulattia
ja kenties tuoli, vain tuoli, ei muuta.
Siellä syntyisi kaikki kaunis ja selkeä ja olisi aivan hiljaista,
puhdas puun tuoksu, ikuinen ilta-aurinko lämmittäisi lattiaan lempeän ruutuikkunan kuvan.
Siellä asiat joille ei ole sanoja pukeutuisivat runoiksi kuin unikot ja joutsenet ja sammalvuode.
Unohdin huoneen kun lapset syntyivät.
Nyt, pian kolmenkymmenen vuoden kuluttua sen ovet avautuvat jälleen kipuöinä.