Hengailua, kohtaamisia ja yhdessä olemista
456 kr
456 kr
På lager
To., 13 feb. - on., 19 feb.
Sikker betaling
14 dagers åpent kjøp
Selges og leveres av
Adlibris
Produktbeskrivelse
Nuoret hengailevat ja kokoontuvat yhteen kauppakeskuksen käytävillä, huoltoasemien kahviloissa tai markettien auloissa. Tällä näyttämöllä kohtaavat omaa perustyötään tekevät aikuiset, omaa vapaata aikaa viettävät nuoret sekä muut asiakkaat. Asia herättää tunteita, saa aikaan mielipiteenvaihtoa sekä joskus melkoisia ylilyöntejä kieltojen ja rajoitusten muodossa. Nuoret taas kokevat olevansa asiakkaita siinä missä muutkin.
Teoksessa käsitellään nuorten vapaa-ajan viettoa julkisissa ja puolijulkisissa tiloissa eri näkökulmista. Artikkeleissa kuvataan nuorten toiveita, millainen asema heillä on näissä tiloissa, miten eri toimijat hahmottavat nuoret ja tekevät työtä heidän ja eri ammattien edustajien kanssa. Kirjan artikkelit vievät lukijan tutustumaan ilmiöön eri ympäristöissä. Monipuolinen kirjoittajakattaus antaa läpileikkaavan kuvan aihepiiristä, sillä kirjoittajina ovat niin tutkijat kuin käytännön työn tekijät eri aloilta.
Katettu puolijulkinen tila lisääntyy koko ajan ja niistä pyritään tekemään entistä viihtyisämpiä paikkoja oleskella ja viettää aikaa. Ei siis ole ihme, että nuoretkin ovat tulossa näihin tiloihin. Miten nuorten oleiluun näissä tiloissa sitten tulisi suhtautua? Julkaisun artikkeleissa 21 kirjoittajaa tuo esille oman näkemyksensä asiasta. Kirjoituksissa tuodaan esille ehkä hieman toisenlaisia näkökulmia suhtautua nuorten olemiseen. Entä mitä työmuotoja nuorisotyö on löytänyt tavoittaakseen näitä hengailevia nuoria? Lähestymiskulmat ovat erilaiset, mutta kaikki pyrkivät lisäämään nuorten hyvinvointia.
Nuorten Palvelu ry on lähes kymmenen vuoden ajan tehnyt työtä nuorten parissa kaupallisissa kasvuympäristöissä. Tässä artikkelikokoelmassa vedetään yhteen tuon työn eri puolia. Nuorten reviireillä - projektin työntekijät ja teoksen toimittaneet Pauliina Lampela, Mikko Leppävuori ja Ilkka Puomilahti omaavat pitkän kokemuksen kaupallisissa tiloissa hengailevien nuorten kohtaamisessa sekä eri työntekijäryhmien kouluttamisessa.
Teos sopii kaikkien niiden luettavaksi, jotka työssään kohtaavat paljon nuoria kaupallisissa tiloissa tai pohtivat tulevaisuuden työmuotoja nuorten kanssa näissä tiloissa.

Artikkel nr.
737432d5-7d92-4d18-b50f-cdd1b107c9a7
Hengailua, kohtaamisia ja yhdessä olemista
456 kr
456 kr
På lager
To., 13 feb. - on., 19 feb.
Sikker betaling
14 dagers åpent kjøp
Selges og leveres av
Adlibris
Lignende toppselgere
Generic
Øreputer for Bose QuietComfort - QC35/QC25/QC15/AE2 Hodetelefoner Svart
99 kr
4,5(710)
mandag, 20 jan.
Generic
2-Pak - iPhone Lader Adapter+Kabel 20W USB-C Hurtiglader
199 kr
3,7(501)
mandag, 20 jan.
INF
Universallader for Garmin klokker
83 kr
Tidligere laveste pris:
90 kr
4,3(262)
fredag, 17 jan.
Maaleo
Dobbeltsidige tusjer/penner - 168 stk. MAALEO 24101
399 kr
5,0(1)
torsdag, 30 jan.
INF
INF Sklisikker beskyttelse / brodder for sko med 18 stålpigger (L)
216 kr
4,5(19)
torsdag, 16 jan.
Megabilligt
Galaxy Lamp - Nebula Star -projektoren med fjernkontroll
499 kr
Tidligere laveste pris:
909 kr
3,9(26)
mandag, 20 jan.
KIRKLAND
6x60ml = 360ml - Kirkland Extra Strength 5% Men Hair Regrowth 60ml Hair Loss
1 290 kr
5,0(5)
fredag, 17 jan.
INF
INF Tilbehør Roborock S6/S60/S65/S5 Max/T6, 20 deler
289 kr
Tidligere laveste pris:
383 kr
3,3(22)
torsdag, 16 jan.
Odin
Titan Silikon Til Tredemølle 100ml
149 kr
Tidligere laveste pris:
349 kr
5,0(4)
fredag, 17 jan.
J&EL
J&EL Gulvovn 2000W Hvit 2.0
199 kr
Tidligere laveste pris:
599 kr
mandag, 13 jan.
Anbefalinger til dig
Nördic
NÖRDIC 192kHz DAC Digital til Analog Converter SPDIF Toslink til Analog Stereo RCA L/R
350 kr
4,1(12)
fredag, 17 jan.
Generic
2-Pak - PS4 Kontroll DoubleShock for Playstation 4 - Trådløs
549 kr
4,4(7)
mandag, 20 jan.
Northix
UV-lampe for gellakk - bevegelsessensor - 48 w
249 kr
4,8(17)
onsdag, 15 jan.
INF
INF AirTag-holder, 2 stk. Flerfarget
86 kr
4,1(39)
fredag, 17 jan.
Toppik
Toppik - 27,5g - Dark Brown - Mørkebrun
285 kr
Tidligere laveste pris:
379 kr
4,4(11)
fredag, 17 jan.
INF
INF Hånddusjholder for dusjstang justerbar 18-25 mm ABS Sølv
93 kr
Tidligere laveste pris:
95 kr
3,9(62)
fredag, 17 jan.
Generic
RCA til HDMI Converter 1080p - Adapter
129 kr
4,4(15)
mandag, 20 jan.
Megabilligt
Sovende hodetelefoner - Hodebånd og øyemaske med Bluetooth -hodetelefoner
249 kr
Tidligere laveste pris:
299 kr
3,9(20)
mandag, 20 jan.
INF
INF Babymonitor med kamera 2.4G-overføring, 2-veis lyd, infrarødt nattsyn
798 kr
Tidligere laveste pris:
1 043 kr
5,0(3)
torsdag, 16 jan.
Mobil o Teknik
Blodtrykksmåler for overarmen med minnefunksjoner
249 kr
Tidligere laveste pris:
269 kr
4,0(145)
tirsdag, 21 jan.