Ikäinstituutin Vavero-hankkeessa kerättiin syksyllä 2008 kyselyaineisto pääkaupunkiseudun järjestöjen 60 vuotta täyttäneiltä jäseniltä. Kiinnostuksen kohteena oli ikääntyneiden osallistuminen vapaaehtoistoimintaan sekä erilaiseen yhdistys-, harrastus- ja vapaa-ajantoimintaan. Kysely lähetettiin kahdeksan erilaisen järjestön (liiton/piirin) kautta. Nämä järjestöt olivat neljän tyyppisiä: eläkeläisjärjestöjä, terveysjärjestöjä, kulttuurijärjestöjä ja liikuntajärjestöjä. Lomakkeita lähetettiin kaikkiaan 886 ja kyselyyn vastasi 385 henkilöä. Vastaajien keski-ikä oli 69 vuotta.

Peräti 58 % vastaajista kertoi osallistuvansa vapaaehtoistoimintaan. Vastaajista 37 % ilmoitti osallistuvansa vapaaehtoistoimintaan vähintään kerran viikossa.

Vastaajista 34 % mielsi itsensä yhdistyksissä aktiivijäseniksi ja 66 % ilmoitti osallistuvansa yhdistystoimintaan vähintään kerran viikossa. 91 % kyselyyn osallistuneista oli saanut järjestötoiminnan kautta joko tuttavia tai ystäviä. Säännöllisiä harrastuksia oli lähes kaikilla eli noin 95 %:lla vastaajista. Ystäviä tai sukulaisia tapasi lähes päivittäin 37 % vastaajista ja muutaman kerran viikossa 39 % vastaajista.

Oman toimintakyvyn ylläpito oli vastanneilla keskeisin syy osallistua sekä vapaaehtoistoimintaan että yhdistystoimintaan. Vapaaehtoistoimintaan osallistumisen keskeisissä syissä tuli esille myös halu olla hyödyksi muille.

Kyselyyn vastanneista 64 % näki kolmannen iän (55-75 vuotta) otollisena ikävaiheena vapaaehtoistoiminnalle. Vapaaehtoistoiminnan mahdollisia muotoja ei kuitenkaan tarkasteltu ensisijaisesti ikäsopivuuden näkökulmasta. Oma kiinnostus ja voimavarat ratkaisevat, ei ikä.

Kyselyn avovastauksissa tuli esille, että vapaaehtoistoiminta, yhdistystoiminta ja harrastustoiminta limittyvät toisiinsa monin tavoin, eivätkä niiden väliset rajat aina ole selkeitä. Vapaaehtoistoimintaa kehitettäessä onkin muistettava, että vapaaehtoistoiminta ei ole yhtenäinen ja selkeärajainen kokonaisuus, vaan se mielletään ja ymmärretään vaihtelevin tavoin. Lisäksi ikääntyneiden vapaaehtoistoimintaa voidaan tarkastella toisaalta yhteiskunnan näkökulmasta, jolloin se näyttäytyy voimavarana ikääntyvän yhteiskunnan tarpeisiin vastattaessa ja toisaalta yksilönäkökulmasta, jolloin se näyttäytyy yhtenä väylänä mielekkääseen ja toimintakykyä ylläpitävään toimintaan.