Mika Waltari nousi kirjalliseen julkisuuteen 1920-luvulla alle kaksikymmenvuotiaana. Myöhemmin historiallisista romaaneista tunnettu tekijä kirjoitti nuoruudessaan omasta ajastaan, erityisesti sen levottomasta nuorisosta. Waltarin tekstit käsittelivät muutoksia, joita sukupuolten välisissä suhteissa koettiin olevan. Teosten aihepiirit johtivat osaltaan Waltarin harvinaisen paljon julkisuudessa käsitellyksi ja kiistellyksi kirjailijaksi. Olivatko miehet ja naiset sellaisia kuin Waltari kuvasi ja mitä se merkitsi suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta?

Myös kirjailija itse ja tämän perhe esiintyivät teksteissä, joka osaltaan lisäsi keskustelua kirjailijasta. Lehdistössä nuoren kirjailijan miehistymistä ja sitä, minkälainen kirjoittaminen on miehekästä, käsiteltiin runsaasti. Mieskirjailijallakin oli sukupuoli aikalaiskeskustelijoiden näkökulmasta. Juha Järvelän teos merkitsee avausta suomalaisten kirjailijoiden käsittelyssä maskuliinisuuden kannalta. Teos tarjoaa näin uuden näkökulman tunnettuun kirjailijaan. Waltarin paljon luetuista teksteistä avautuu uusia puolia ja unohduksiin jääneet tekstit tuovat uusia piirteitä kirjailijan kuvaan.

Waltarista väittelevän Järvelän teoksen pohjana ovat Waltarin lähes tuhat aikakaudella julkaisemaa tekstiä ja niitä käsittelevä kirjoittelu, jota käytiin valtakunnallisista paikallislehtiin, naistenlehdistä suojeluskuntien äänenkannattajiin. Waltarista ja hänen tuotannostaan mielipiteensä lausuivat kulttuurivaikuttajat vasemmalta oikealle. Niin V. A. Koskenniemi, Olavi Paavolainen, Raoul Palmgren kuin Sylvi-Kyllikki Kilpikin käsittelivät nuorta kirjailijaa ja hänen teoksiaan omista lähtökohdistaan.

Kirjan liitteenä on kattava luettelo Waltarin ajanjaksolla julkaisemista teksteistä.