Suomalaiset väittävät usein ulkomaalaisille, että suomi on maailman vaikein kieli. Sekä maahanmuuttajien suomen kielen opettajille että kielen oppimisen tutkijoille on kuitenkin selvää, että väite on pohjimmiltaan pötyä. Suomi on opittavissa siinä missä mikä tahansa muukin kieli. Jos suomenkielinen voi oppia esimerkiksi englantia, voi englanninkielinenkin oppia suomea. Mikään kieli ei ole itsessään vaikea tai helppo, vaan kokemus vaikeudesta liittyy oman äidinkielen ja opittavan kielen lingvistiseen ja kulttuuriseen etäisyyteen. Vironkielisille suomi on etenkin alussa helpompaa kuin muille, ja viro on vastaavasti suomenkielisille helpompaa kuin moni muu kieli. Vietnaminkielisille suomi sen sijaan saattaa olla jopa se "maailman vaikein kieli": vietnam on puhtaasti isoloiva kieli eli siinä ei ole lainkaan taivutusta, kun taas suomi on tunnettu laajasta taivutusjärjestelmästään. Myös kulttuurinen etäisyys on hyvin suuri.

Minna Suni perehtyi väitöskirjassaan siihen, millä tavalla suomen kielen oppiminen onnistuu vietnaminkielisiltä maahanmuuttajilta. Hän seurasi kahden vietnaminkielisen aikuisen alkutaipaletta suomen kielen parissa ja tarkasteli sitä, miten suomi - etenkin sen taivutusjärjestelmän olemassaolo ja käyttö - avautuu heille keskustelussa. Vastaavaa tutkimusasetelmaa ei ole juuri muiden kielten välillä edes mahdollista rakentaa, ja siten tällä suomi toisena kielenä -alan tutkimuksella on myös kansainvälistä merkitystä. Suomen kielen oppijat kokevat suurimmaksi kielenoppimisen esteeksi sen, että heille ei puhuta - etenkään suomea. He tarvitsevat alusta alkaen juttukavereita, joiden kanssa voi käyttää suomea ja joiden puheenvuorojen varaan voi rakentaa omia vielä haparoivia ilmauksiaan. Kuka tahansa voi siis tukea maahanmuuttajien suomen kielen oppimista yksinkertaisesti heittäytymällä heidän kanssaan juttusille. Vastaavasti jokainen, joka vaikenee, tekee suomesta vaikean kielen oppia. Suni tarkasteli työssään yhtä
kielenoppimisen tutkimuksen ydinkysymystä: miten keskustelussa opitaan kieltä?