Kirjan tärkein anti on luoda kuva ja käsitys siitä, kuinka Etelä-Pohjanmaalla Alavuden talonpojat ja muu rahvas kokivat venäläisten läsnäolon Suomen sodan aikana. Kirjassa kerrotaan yksityiskohtaisesti talonpoikien ja venäläisten sotilaiden kohtaamiset. Ne olivat ryöstöjä, jopa tappojakin, mutta myös rauhallisia kohtaamisia, Kohtaamiset tapahtuivat paljolti myös pakopaikoilla metsissä ja tiettömien nevojen takana. Jokaisella talolla oli omat pakopaikkansa. Näistä ei ole aikaisemmin juuri kirjoitettu mistään Suomesta.

Sapsalamminkylä koki erityisen kovan kohtalon, johon maaherra Vanbergkin joutui puuttumaan. Kyläläisten muistoissa puhutaan kylän tuhoamisesta, mutta joka tapauksessa se oli katastrofi asukkaille.

Kirjassa tuodaan taloittain ja henkilöittäin esille talonpoikain venäläisten sotilaitten ryöstöissä kärsimät vahingot. Melkein joka talo ryöstettiin ja vahigot olivat valtavat. Myös elintarvikkeiden ja rehun ylisuuret pakkoluovutukset Venäjän armeijalle käydään taloittain läpi.

Pohjanmaan ja Vaasan rykmenttien taisteluihin osallistuminen ja kohtalo käsitellään myöskin tässä kirjassa. Esitellään myös Runebergin Sotavanhus-runon esikuvana ollut sotamies Antti Moabinpoika Bohm.

Kirjassa on mielenkiintoinen kuvaus vääpeli Rothin tuhopartion retkestä Ilmajoelta Seinäjoen, Peräseinäjoen, Alavuden Peräkylän ja Virtain kautta Ruovedelle, missä he tekivät suuresti sodan kulkuun vaikuttavat tihutyöt.

Sodan kauheudet huipentuivat syksyllä 1808 punatautiepidemiassa, kun ihmiset palailivat pakopaikoistaan metsistä. Epidemia tappoi Alavudella syyskuussa 115 henkeä ja koko vuonna 1808 213.