Voimaantuminen (Empowerment) on siis kaikkien huulilla näinä päivinä, ja se käsitetään kaiken hyvän lähtökohdaksi. Valitettavasti termin ”tuttuus” ja käyttöyhteyksien löysyys voi johtaa ja on johtanutkin siihen, että koko käsite on menettämässä voimansa. Lopputuloksena on yhä laajenevia väärinkäsityksiä ja lisääntyvää sekavaa ajattelua. Voimaantumiselta katoaa valta vaikuttaa niihin tekijöihin, jotka voimattomuutta synnyttävät. Erityisen huolestunut pitää olla siitä, että voimaantumiskäsite on ajautunut yhä enemmän individualististen pyrkimysten, liberalistien, jopa ääriliberalistien ja uuskonservatiivien käyttöön. Voimaantumiskäsitteestä on tullut kiertoilmaus mystisiin hankkeisiin ja työn tehostamiseen.

Voimaantumisella (empowerment) tarkoitan ihmisen kykyä havainnoida, tunnistaa, arvioida, käsitellä, ymmärtää ja kontrolloida sisäisiä henkilökohtaisia sekä ulkoisia henkisiä, sosiaalisia, taloudellisia sekä poliittisia valtapaineita ja tehdä elämänkulkunsa kannalta hyvinvointia edistäviä valintoja, optimointeja ja kompesointeja. Vaatimatonkin tällainen kyky auttaa ihmistä ohjautumaan voimaantumisen, valtaistumisen ja mahtavoitumisen polulle. Voimaantuminen on siis ensisijaisesti sosiaalisesta todellisuudesta nouseva identiteettiprosessi, jota jäsentävät yksilön sisäisestä todellisuudesta nousevat eksistentiaaliset tarpeet jäsentyminen, liittyminen ja toiminta. Kyse on siis vastavuoroisesta ulkoa sisään ja sisästä ulos prosessista. Voimaantuminen käynnistyy, kun ihminen kohtaa itsessään voimaantumisvalmiudellisen tarpeen muuttaa olemassaolokokemuksiaan.

Voimaantumisen keskeisiä tutkimuskohteita ja ehtoja ovat ihmisen yksilölliset ja yhteiskunnalliset resurssit ja näiden keskinäiset merkityssuhteet. Merkityksellisimpiä ovat resurssit, joiden perusteella ihminen tekee valintoja, optimoi mahdollisuuksiaan ja kompensoi toimintojaan elämänlaatunsa parantamiseksi.