Jos ahkeroimme 7,5 tuntia päivässä 25-vuotiaasta 65-vuotiaaksi, olemme eläkkeelle jäädessämme työskennelleet noin 35 000 tuntia! Matkat sisällyttäen päädymme 45 000 tuntiin!

Miksi ihmeessä me näin teemme? Mitä saamme vastineeksi? Toimeentulon tietysti, mutta kai vähempikin riittäisi? Mahdollisuuden shoppailla? Tunnustusta? Tarkoituksen elämälle? Vai olemmeko vain liian laiskoja ajattelemaan koko asiaa?

Ehkä syy on tekniikan kehityksen myötä kiehtovaksi muuttuneessa työssä itsessään? Liukuhihnalla vaihetyöskennelleet vanhempamme kadehtisivat nykyisiä mahdollisuuksia toteuttaa itseämme. Toisaalta epävarmat työsuhteet ja jatkuvat muutokset kannustavat pakenemaan koko oravanpyörästä. Tuntuu riippuvan ihan siitä keneltä kysymme, onko työ parantunut vai huonontunut.

Ryhdyin tutkimaan asiaa itse. Luin kirjallisuutta, seurasin keskustelua. Kysyin myös tekijöiltä suoraan heidän motiiveistaan ja pärjäämisen keinoistaan. Tämä sarjakuva paljastaa, mitä sain selville. Se perustuu aineistooni ja myös omiin kokemuksiini vanhan ja uuden työn murroksessa.

Keskustelu jatkuu blogissa: http://sisyfoskivi.blogspot.com