1990-luvun alun lama toi Suomeen uuden ajattelu- ja puhetavan. Sosiaaliturvan leikkaukset, julkisen hallinnon tehostaminen, valtiontalouden sopeuttaminen ja työelämän joustot ovat siitä lähtien kuuluneet suomalaisten arkeen.

Lama muutti suomalaista yhteiskuntaa tavalla, jonka olemme ottaneet annettuna, ainoana vaihtoehtona. Kuitenkin kyse on poliittisista valinnoista.

1980-luvun lopun ja 1990-luvun alun hallitukset valitsivat pääomaliikkeiden vapauttamisen ja julkisten menojen leikkausten tien. Hallitukset halusivat opettaa suomalaiset uusille tavoille. Valtio luopui täystyöllisyyden tavoittelemisesta. Talouspolitiikan tärkeimmäksi päämääräksi tuli hintojen vakaus sekä inflaation hillitseminen. Näin saksalainen talouskuri saapui Suomeen.

Uuden ajattelutavan myötä markkinaliberalismista on tullut valtavirtaa. Se opettaa, että vapaat markkinat jakavat yhteiskunnan voimavarat mahdollisimman tehokkaasti. Uusliberalismiksi kutsuttu politiikka on kuitenkin lisännyt työelämän epävarmuutta, tuloeroja ja köyhyyttä. Meidät on opetettu pelkäämään luottoluokittajia, julkisen talouden vajeita, maailmanlaajuisesti toimivia suuryrityksiä ja yhteistoimintaneuvotteluja. Pelosta on tullut uusi normaali.

Meidät on myös opetettu uskomaan, että meillä ei ole enää varaa entisenlaiseen hyvinvointiin. Siksi on säästettävä, yksityistettävä, ulkoistettava ja tehostettava. Siksi hyvinvointivaltiosta on tullut ruma sana.

Mutta mitä sopeuttamisesta, joustoista tai kestävyysvajeesta puhuminen todella tarkoittaa?

Rahavallan jäljet kertoo, miten uusi ajatteluja puhetapa sai alkunsa. Se vie lukijan matkalle uusliberalistisen talouspolitiikan juurille. Se kuljettaa lukijan hyvinvointivaltion alkuajoista lamavuosien kautta 2010-luvulle, jota leimaavat julkisen talouden ongelmat ja lisääntyvä eriarvoisuus.

Kirja toimii oppaana nyky-yhteiskunnan -ismien ymmärtämiseen. Kommunismi on kuollut, kapitalismi kompuroi kriisistä toiseen. Eläköön uusi saksalainen kurinalaisuus!